Luovaa valmennusta ja kaikkea hyvää

Alkuvuosi on ollut itselleni unelmoinnin, reflektoinnin, tavoitteiden asettamisen ja tavoitteiden eteen työskentelyn aikaa. Merkitykselliseltä tuntuva perusarki ja toimivat rutiinit tuovat hyvää tullessaan. Tunnen kiitollisuutta ihmisistä ympärilläni ja hyvistä voimavaroista tehdä tärkeältä tuntuvia asioita. Juuri nyt iloitsen ihan tavallisen arjen sopivan soljumisen aikaansaamasta fiiliksestä ja siitä, mitä olen onnistunut luomaan yrittäjyydessäni.
Vuosi 2025 on yrittäjyyteni kymmenes vuosi. Olen itse asiassa ollut yrittäjä ensimmäisen kerran jo vuonna 2005, mutta 2008-2015 väliin mahtuu myös äidiksi tuleminen kahdelle maailman ihanimmalle tyypille, kolme ja puoli kotiäitiysvuotta, työtä työntekijäroolissa, yksi burnout ja opintovapaa. Sielussa on kai aina virrannut yrittäjyys jollain tasolla. Yhdenlaista yrittäjyyden mallia ja sen monia puolia on ollut kasvuni rinnalla lapsuudenkodissa ja omakohtaista kokemusta on jo oikeastaan kahdenkymmenen vuoden takaa muutamalta vuodelta. Mutta onpa innostavaa nähdä, mitä kaikkea hyvää kymmenes perättäinen yrittäjyyden vuosi tuo tullessaan. (Mun tarinasta lisää täällä.)
Usein menneen vuoden reflektointia, uuden vuoden unelmointia, tavoitteiden asettamista ja suunnitelmien tekoa tehdään loppuvuodesta. Itse olen huomannut, että minun arkeen sopii hyvin pysähtyä näiden asioiden äärelle vuoden alussa. Tärkeintä ehkäpä tässäkin asiassa on löytää itselle sopivat toimintatavat. Minulla Ninnimoi tuotteiden parissa loppuvuosi on sesonkiaikaa ja olen halunnut mahdollistaa sen päätteeksi hetken lepoa ja läsnäoloa rakkaiden kanssa. Vuoden alku on tähän työrytmiin ollut hyvää aikaa kiteyttää ajatuksiani sitä, mitä edellisen vuoden aikana on tapahtunut sekä mitä kohti tänä vuonna haluan kulkea, mitä tavoitella, miten aion siinä edetä ja onnistua. Toki tätä työskentelyä on hyvä tehdä arjen myötäisesti pitkin vuotta, mutta ehkä sellainen perusteellisempi mietintämyssy päähän ja pysähtymisen hetki on hyvä tehdä ainakin kerran vuodessa. Ihan jo siitäkin näkökulmasta, että huomaa miten pitkälle on päässyt niissä asioissa, joita on pitänyt arjessa tärkeinä ja joiden eteen on nähnyt vaivaa ja tehnyt valintoja.
Mikä on sinulle tärkeää arjessasi juuri nyt?
- Hyvää tuovat asiat:
- Ilon ja kiitollisuuden aiheet:
- Tavoitteet:
- Eteenpäin vievät valinnat ja teot:
Millaista arkea haluat tänä vuonna elää? Millaisia muistoja sinä haluat kerätä tänä vuonna? Mistä sinä haluat muistaa vuoden 2025?
Voimavaravalmennuksen yhtenä teemana on ajankäyttö – mihin sinä haluat käyttää aikaasi? Tutustu valmennuksiini lisää täällä.